Tänään Finavia ilmoitti vaativansa entiseltä toimitusjohtajaltaan 34 miljoonan euron vahingonkorvauksia. Tuon suuruisen tappion yritys teki paljon julkisuudessa olleista johdannaiskaupoista. Ketään ei ole tuomittu – ei ole todellakaan varmaa, että ketään koskaan tuomitaan – eikä tarkkoja yksityiskohtia yhtiön toimista ei ole julkaistu. Silti (yksi) tarinan yleistettävä opetus on jo tiedossa.
Toimitusjohtajan henkilökohtaisen lompakon kimppuun voidaan osakeyhtiölain mukaan käydä, jos (1) hän on toimitusjohtajan tehtävässään (2) huolellisuusvelvoitettaan rikkoen (3) aiheuttanut yhtiölle rahan menetyksen. Kaikkien kolmen edellytyksen pitää täyttyä. Toisin ilmaistuna, kun kukaan ei häviä rahaa, sääntöjen rikkominen ei kiinnosta ketään. Ja vaikka tappiota tulisi, henkilökohtaista korvausvastuuta ei ole ilman selkeää sääntörikkomusta jolla on syy-yhteys rahan menetykseen.
Vahingonkorvausvaatimuksen perusteluina uutisoinnissa käytettiin ilmausta, että ”yhtiön hallituksen selvityksen mukaan johdannaissopimuksiin liittyneet toimivalta- ja raportointisuhteet ja käytännöt ovat olleet Finaviassa puutteelliset.” Tällä halutaan sanoa, että toimitusjohtaja laiminlöi tehtäviinsä kuuluvan velvollisuuden valvoa organisaatiota ja siten mahdollisti vahingon syntymisen.
Siinä se onkin, tarinan opetus. Toimitusjohtajan tehtäviin olennaisena osana kuuluu tietää ja tarvittaessa määrittää kuka saa tehdä meidän organisaatiossa ja mitä. Mitä suurempi organisaatio on, sen enemmän tarvitaan kirjallisia ohjeistuksia päätöksentekovaltuuksista ja raportointiketjuja. Sellaisen sopimuksen tekeminen, jolla otetaan 34 miljoonan euron tappioriski on Finaviankin kokoisessa yrityksessä hallituksen asia. Todennäköisesti ongelmaa ei olisi syntynyt, jos talousjohdon riskinottovaltuudet olisivat olleet selkeät.
Samasta, organisaation valvonta-asiasta on kyse, kun pienessä yrityksestä sama henkilö kirjaa laskuja ja maksaa niitä. Huomaako kukaan jos hän kavaltaa rahaa? Millaisia käytäntöjä on luottokorttien käytössä? Huomataanko väärinkäytökset.
Siispä johdon vuosikelloon: millaisia sitoumuksia yrityksessämme tehdään, kuka niitä tekee, kuka päättää isojen riskien ottamisesta, missä toiminnassamme voidaan ottaa isoja riskejä, miten poikkeavia sopimuksia käsitellään, mistä tiedetään noudatetaanko ohjeistuksia?
Vielä, jottei menisi juristeille tyypilliseksi pelotteluksi, jatkolukemiseksi suosittelen vinkkiä numero 31, jossa paljastan, että ihan joka nurkalla ei ole mörköjä!