Tämän viikon vinkissä siirrytään viimeviikkoisesta testamenttiasiasta pykälän verran elämän suuntaan. Mutta vain yksi pykälä. Avioehtosopimus tulee käyttöön kun avioliitto päättyy. Päättymistapoja on kaksi, kuolema ja ero. Ei erityisiä ilonaiheita kumpikaan, mutta avioehdolla voi rajoittaa surujen laajenemista liiketoimintaan.
Avioehtosopimuksessa aviopari sopii omaisuutensa jakamisesta avioliiton päätyttyä. Liiketoiminnan kannalta ollaan kiinni siinä asiassa, kuka yrityksen omistaa. (Voit lukea edellisestä vinkistä nro 39, miksi tällä on merkitystä.)
Tyypillisimpiä epätoivottuja tilanteita on kaksi. Pahinta on kun yhtiökumppani eroaa. Hänellä on tietenkin kaikki merkittävä omaisuus kiinni yhdessä omistetussa yrityksessä, ja puoliso on vielä köyhempi. Yhtiökumppani ei pysty irrottamaan riittävää euromäärää muualta entiselle puolisolle maksettaviin tasinkoihin, joten erossa osa yhteisen yhtiönne osakkeista päätyy yhtiökumppanisi ex-puolisolle.
Toiseksi pahimmassa versiossa – arvojärjestys vain sillä perusteella, että omia virheitään on helpompi sietää kuin kaverin – itselle tulee ero. Koska yrityksen tuottoarvo on edellisinä vuosina ollut kova (esimerkiksi siksi että yrittäjä on painanut pitkää päivää ilman vastaavaa korvausta) määritetään osituksessa yritys kaikkea muuta omaisuutta merkittävästi korkeammaksi. Tästä seuraa, että yhteinen omakotitalo onkin annettava entiselle puolisolle, jos haluaa yrityksen pitää. Tai, sitten jatketaan erosta keskustelemista yhtiökokouksissa.
Molemmissa tapauksissa ongelma olisi jäänyt syntymättä, jos toinen yhtiökumppani olisi vaatinut, että yhtiön osakkeita koskien tehdään avioehto. Tällaisen vaatimuksen voi ottaa vaikka osakassopimukseen. Olkoon kotitalot, mökit ja veneet yhteisiä, mutta liiketoimintayhtiön omistus pitää pysyä hallinnassa. Ongelmat omistuksen suhteen voivat viedä elannon monilta yhtiön hyväksi ja kanssa työskenteleviltä.